Uuden kirjastorakennuksen nimikilpailu käynnissä, äänestä suosikkiasi!

Jyväskylän yliopiston kirjastorakennuksen nimikilpailun toinen vaihe eli äänestys on käynnistynyt. Toiseen vaiheeseen valittiin 28 ehdokasta, joista voit nyt äänestää mieluisinta. Äänestys on käynnissä 26.11. asti. Lopullisen päätöksen nimestä tekee nimiraati ja uusi nimi julkaistaan joulukuussa.

Ensimmäisessä vaiheessa annettiin huikea määrä ehdotuksia: yhteensä 1177 kpl. Kiitos kaikille ehdotuksia antaneille! Joukkoon mahtui useita satoja kekseliäitä, hyvin perusteltuja ja osuvia ehdotuksia, joista toiselle kierrokselle valittiin 28.

Kiitokset kaikille nimikilpailuun ehdotuksia lähettäneille, olen iloisesti yllättynyt tästä nimiehdotusten runsaudesta. Useat henkilöt ehdottivat nimeksi myös Jyväskylän yliopiston kirjastoa. Rakennukseen sijoittuu kirjastotoimintojen lisäksi myös muuta toimintaa ja tavoitteena on löytää nimi, joka kuvaa laajasti käyttötarkoitukseltaan uudistuvaa rakennusta. Rakennus tulee olemaan tiedon, oppimisen ja hyvinvoinnin kohtaamispaikka, joka palvelee niin yliopistoyhteisön jäseniä kuin eri-ikäisiä kaupunkilaisiakin. Tärkeä tavoite on, että nimi olisi yksi sana, kertoo rehtori Keijo Hämäläinen.

Toisella kierroksella voit äänestää yhdestä kolmeen suosikkiasi. Lopullisen päätöksen nimestä tekee nimiraati ja uusi nimi julkaistaan joulukuussa. Nimestä voidaan tehdä pidempi versio ja lyhyempi versio, esimerkkinä Helsingin keskustakirjasto Oodi, Helsinki Central Library Oodi, Oodi.

Kirjastorakennuksen peruskorjaus alkoi keväällä 2019 ja uudistettu rakennus otetaan käyttöön syksyllä 2021.