Jyväskylän yliopiston kirjastorakennuksen uusi nimi on valittu

Kirjastorakennuksen uusi nimi on Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde.

Lähde on tiedon, oppimisen ja hyvinvoinnin kohtaamispaikka

Lähde valittiin nimeksi, koska se on kaunis, suomenkielinen sana ja siihen liittyy useita, peruskorjauksen kautta uudistuvaan kirjastorakennukseen sopivia merkityksiä: lähde on yhteisöllinen ja kutsuva, raikas ja virtaava sekä tiedon lähde.

- Kutsuimme kaikki mukaan miettimään nimeä nimikilpailun kautta, sillä rakennus toimintoineen on avoin kaikille. Tavoitteena oli löytää nimi, joka kuvaa kirjastorakennuksen uudistuvaa toimintaa. Rakennukseen sijoittuu kirjastotoimintojen lisäksi myös muita palveluita ja se on tarkoitettu niin yliopistoyhteisön kuin eri-ikäisten kaupunkilaistenkin käyttöön. Lähde on tiedon, oppimisen ja hyvinvoinnin kohtaamispaikka, kuvailee Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

- Kiitos kaikille nimikilpailuun osallistuneille. Hienoa, että nimikilpailu kiinnosti, aktivoi osallistumaan ja herätti keskustelua - sitä juuri toivoimme. Saimme monia hyviä ehdotuksia, mutta lopulta nimikilpailun raati oli yksimielinen nimen valinnan suhteen.

Voittajanimeä ehdotti nimikilpailun ensimmäisessä vaiheessa 15 ihmistä. Ehdottajat perustelivat nimeä muun muassa näin:

  • Mielestäni lähde olisi sopiva nimi Jyväskylän yliopiston kirjastolle, sillä se kuvaa osuvasti uudistetun kirjaston merkitystä ihmisten välisissä kohtaamisissa ja toimintaa tiedon lähteenä.
  • Luonnossa lähde on virkistävä, raikastava, elämää pulppuava ja ylläpitävä puhdas paikka.
  • Lähde tuo hyvinvointia ja kutsuu yhteen.
  • Sana lähde käskymuotona pyytää sinua lähtemään liikkeelle ja toivottaa tervetulleeksi kirjastorakennukseen.
  • Lähde sopii hyvin muihin kampuksella oleviin paikannimiin, kuten Lyhtyyn ja Soihtuun.
  • Nimi on suomalainen ja taipuu hyvin eri muodoissaan. Nimi liittyy saumattomasti kirjasto- , tiede- ja opiskelijamaailmaan: lähdeaineisto, -julkaisu, -kirja, -kirjallisuus, -kokoelma, -luettelo, -kritiikki, -tieto, -teos jne.
  • Luonnossa lähteet ovat paikkoja, joissa puhdas pohjavesi tulee maan pinnalle. Ne ovat historian saatossa olleetkin tärkeitä kohtaamispaikkoja ihmisille, sillä ne ovat tarjonneet puhdasta vettä juotavaksi. Näin Lähde kuvaisikin myös kirjaston merkitystä sekä erilaisten ihmisten, että erilaisten ajatusten kohtaamispaikkana.
 

- Halusimme nimen valinnassa ottaa huomioon myös kilpailussa useasti ehdotetun Jyväskylän yliopiston kirjasto-nimen sekä kunnioittaa rakennuksen historiaa, ja tästä syystä koko nimeksi valittiin Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde, kertoo Hämäläinen.

Nimestä voidaan käyttää pidempää tai lyhyempää versiota. Lähde-nimestä johdetaan myös muiden kirjastorakennukseen tulevien tilojen nimet.

Kirjastorakennuksen toiminnan muodomuutos

Käynnissä oleva peruskorjaus uudistaa ja monipuolistaa tilojen lisäksi kirjastorakennuksen toimintaa. Loppuvuodesta 2021 alkaen kirjastorakennuksessa toimii yliopiston Avoimen tiedon keskuksen kirjasto-, tutkija- ja museopalvelut. Lisäksi Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde on avoin tutkimuksen esittelemiselle, koulutukselle, tiedekasvatukselle sekä kansalaistieteelle. Rakennuksessa on myös opetustiloja sekä opiskelijoiden hyvinvointitoimintaa (Student life). Näiden lisäksi yliopiston digipalvelut saavat toimitiloja rakennuksesta. Kaiken toiminnan tukena hyödynnetään uusimpia digitaalisia ratkaisuja.

Peruskorjaus tarkoittaa siis muodonmuutosta kirjastosta uudenlaiseksi, eläväksi, arkkitehtuuriltaan ainutlaatuiseksi kohtauspaikaksi ja monipuolisen palvelun oppimiskeskukseksi niin yliopistolaisille kuin muillekin kaupunkilaisille. Uudistettu kirjastorakennus Lähde on aktiivinen, yhteiskuntaa laajasti palveleva kokonaisuus. Kiinnostavien tiede- ja taidetapahtumiensa ja korkeatasoisten näyttelyidensä ansiosta se on mielenkiintoinen kohde niin kaupunkilaisille kuin kaupungissa vieraileville. Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde on jatkossa entistä vahvemmin avoin portti kampukselle.

Nimikilpailun kulku

Nimikilpailu toteutettiin kaksiosaisena: ensimmäisessä vaiheessa (22.10-11.11.) kerättiin ehdotuksia ja toisessa vaiheessa (16.-26.11.) äänestettiin esikarsituista ehdotuksista. Ensimmäiseen vaiheeseen tuli yhteensä 1177 osallistumista. Ehdotuksista toiseen vaiheeseen valittiin 28 ehdokasta. Toisessa vaiheessa äänestettiin 6123 kertaa.

Lopullisen päätöksen nimestä teki raati, jossa oli jäseniä eri puolilta yliopistoyhteisöä sekä opiskelijaedustus ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n edustus. Raadin puheenjohtajana toimi rehtori Keijo Hämäläinen.

Voittajanimeä ‘Lähde’ ehdotettiin ensimmäisessä vaiheessa yhteensä 15 kertaa. Nimeä ehdottivat Carita Hovi, Ari Häyrinen, Veera Klemettinen, Eija-Kaisa Klinga, Enni Kuusela, Eetu Mantere, Saana Muhonen, Jussi Mursula, Tom Nevanpää, Sanna Pakarinen, Tiia Pitkänen, Turkka Saarikoski, Emilia Syrjä, Katja Tani sekä henkilö, joka ei ilmoittanut koko nimeään.

Nimikilpailun pääpalkintona on illallinen peruskorjatussa kirjastorakennuksessa. Pääpalkinto arvotaan kaikkien Lähde-nimeä ehdottaneiden ja koko nimensä ilmoittaneiden kesken. Muut voittajanimeä ehdottaneet saavat tuotepalkinnon yliopistokauppa Sopista. Lisäksi kaikkien nimikilpailun ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja kirjastorakennukseen tulevaan kahvilaan. Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä joulukuun aikana.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Anna-Kaisa Säkkinen
+358406577211, anna-kaisa.sakkinen@jyu.fi

https://www.jyu.fi/nimikilpailu