06.03.2018

Maksettua avoimuutta - hybridit tulevat

Päivän sana suomalaisen tiedejulkaisemisen kentällä on ’hybridi’. Asiasta on kohistu avoimen julkaisemisen kentällä sen jälkeen, kun e-aineistojen yhteishankintaa tekevä kotimainen FinELib -konsortio julkisti Elsevierin kanssa solmimansa kolmevuotisen sopimuksen.

Hybridi (hybrid open access) tarkoittaa tieteellistä artikkelia, joka on ostettu avoimeksi muuten tilausmaksulliseen lehteen. Hybridimalli on käytössä vain isoilla ja keskisuurilla kansainvälisillä tieteellisillä kustantajilla, kuten esimerkiksi Elsevier, Wiley, Springer, Taylor & Francis ja SAGE. Hybridiartikkeleista maksetaan artikkelin kirjoittajamaksu (APC = article processing charge), joka voi vaihdella muutamasta sadasta eurosta useaan tuhanteen euroon.

Hybridijulkaisemiseen on viime vuosina suhtauduttu penseästi niin yliopistoissa kuin tutkimusrahoittajienkin parissa. Tilanne on kuitenkin viime vuoden aikana muuttunut. Esimerkiksi Suomen Akatemia höllensi vaatimuksiaan julkaisujen avoimuudesta ja sallii nyt myös hybridijulkaisemisen – tosin toiveikkaana todeten, että kyse on ’välivaiheen’ ratkaisusta.

Yleinen suhtautuminen hybrideihin on siis jollain tapaa muuttunut. Tutkijoiden kiinnostusta asiaan lisäävät varmasti tällä hetkellä kolmen ison kustantajan kanssa sovitut kansalliset sopimukset, joiden perusteella hybridiartikkelit voi julkaista kyseisen kustantajan lehdissä, ei ilmaiseksi, mutta alennetuilla artikkelimaksuilla. Kustantajat ovat SAGE, Taylor & Francis ja Elsevier.

Artikkelimaksualennukset ovat saaneet myös osan yliopistoista liikkeelle: esimerkiksi Helsingin yliopisto on tehnyt mittavan päätöksen korvata tutkijoilleen Elsevierin antaman 50 % alennuksen toisen puolen niin, että HY:n tutkijat voivat saada artikkelinsa Elsevierin lehtiin ”maksutta”. Huomio lainausmerkkeihin, sillä ilmainen tämä päätös ei Helsingin yliopistolle varmuudella ole.

Myös Jyväskylän yliopisto on myöntänyt Avoimen tiedon keskukselle vuosittaisen summan kohdennettavaksi open access -maksuihin. Summa on maltillinen, eikä sillä makseta yhdenkään kustantajan osalta kaikkia julkaisemiamme artikkeleita avoimeksi, eikä tämän tule olla edes tavoitteena.  Avoimen tiedon keskus käyttää tänä vuonna myönnetyn summan ensisijaisesti BioMed Centralin ja SpringerOpenin (full open access) kirjoittajamaksujen tukemiseen sekä SCOAP3 -konsortiomaksuun, jolla avataan arvostettuja hiukkasfysiikan lehtiä. Ylijäävällä osalla maksetaan avoimeksi pieni osa vuonna 2018 Taylor & Francisin lehdissä julkaistavista artikkeleista.

Mihin hybridit hyväksyvä kulttuuri sitten johtaa? Ainakin se tuo yliopistoille lisää kustannuksia jo nyt superkalliiden lehtipakettien lisäksi. Se myös varmistaa kustantajille lisää tuloja. Toisaalta se lisää tutkimuksen avoimuutta. Kyse onkin pitkälti periaatteista: Halutaanko avoimuutta lisätä hinnalla millä hyvänsä?

Kyse onkin pitkälti periaatteista: Halutaanko avoimuutta lisätä hinnalla millä hyvänsä?

Mutta mikä seuraus hybridijulkaisemisen kasvulla on neuvottelutilanteeseen seuraavalla neuvottelukierroksella? Käykö oikeasti niin kuin taustalla kytevä toive on: kun artikkeleita ostetaan avoimeksi tarpeeksi, kustantajan on pakko muuttaa lehtensä open access -lehdeksi? Ja ennen kaikkea: halutaanko tietyille kustantajille maksaa yhä vain enemmän?

Hybridijulkaisemiseen liittyy siis paljon seikkoja, joiden perusteella siihen on edelleen suhtauduttava suurella varauksella. Vaikka meillä nyt onkin useamman kustantajan kanssa solmitut kansalliset sopimukset, joihin kuuluu hybridiartikkeleiden hintojen alennuksia, tavoitteet neuvotteluissa ovat edelleen toiset.

Päämääränä on sitkeästi oltava sellaiset sopimukset, jotka kattavat suomalaisten tutkijoiden julkaisemien artikkeleiden saamisen kyseisen kustantajan lehtiin ilman lisäkustannuksia.

Päämääränä on sitkeästi oltava sellaiset sopimukset, jotka kattavat suomalaisten tutkijoiden julkaisemien artikkeleiden saamisen kyseisen kustantajan lehtiin ilman lisäkustannuksia. Tosiasia kuitenkin on, että neuvottelut tämäntyyppisistä sopimuksista ovat äärimmäisen vaikeita: se mitä kustantaja näissä tapauksissa tarjoaa, on useiden kymmenien prosenttien korotus lehtipaketin tilaushintaan.

Jyväskylän yliopiston suositus on, että tutkijat suhtautuisivat jatkossakin hybridijulkaisemiseen varauksellisesti. Se on edelleen kallein avoimen julkaisemisen muoto – vaikka useat kustantajat nyt tarjoavatkin artikkelimaksuihin alennuksia. Artikkelin voi halutessaan ostaa avoimeksi tilausmaksulliseen lehteen siinä tapauksessa, että rinnakkaistallenteen viiveaika (embargo) on niin pitkä, että se ei esimerkiksi täytä tutkimuksen rahoittajien avoimuuden vaatimusta.

OAlogo.jpg

Jyväskylän yliopistossa ensisijainen avoimen julkaisemisen muoto on rinnakkaistallentaminen. Myös full open access -lehtiä kannattaa suosia niillä aloilla, joilla laadukkaita lehtiä on. 

Jos asiaa katselee kirkkaanoranssit open access -silmälasit päässä, tulee mieleen ehdotus: mitäpä jos seuraavissa neuvotteluissa sanoisimme sopimuksen irti, mikäli tyydyttävään ratkaisuun kustantajan kanssa ei päästä? 

Mitäpä jos seuraavissa neuvotteluissa sanoisimme sopimuksen irti, mikäli tyydyttävään ratkaisuun kustantajan kanssa ei päästä?

Käännettäisiin kerrankin se viimeinen valttikortti ja katsottaisiin, mitä suomalaiselle tutkimukselle tapahtuu, jos olisimme hetken ilman esimerkiksi Elseverin, Wileyn tai Springerin lehtiä.

Se kirpaisisi – tai sitten ei. Olen melko vakuuttunut siitä, että tämä on keino saada aikaan todellisia muutoksia – myös lehtipakettien hintoihin.

Jo vanha kansa tiesi, että hullu ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Irene Ylönen
Informaatikko
Avoimen tiedon keskus