Luonnontieteellinen kokoelma

 

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AVOIMEN TIEDON KESKUS

 

TIEDEMUSEO, LUONNONTIETEELLISET KOKOELMAT

 

KOKOELMAPOLIITIIKKA 2020

1. KOKOELMAPOLITIIKAN TARKOITUS

Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksella on yhteiset aineistojenhallinnan periaatteet, jotka kattavat sekä kirjaston että museon aineistot ja kokoelmat. Lisäksi on laadittu tarkemmat kokoelmakohtaiset politiikat kuvaamaan erityyppisiä aineistoja koskevia linjauksia ja toimintatapoja. Tässä kokoelmapolitiikassa käsitellään Tiedemuseon luonnontieteellisiä kokoelmia. Tiedemuseon edellinen kokoelmapoliittinen ohjelma oli vuodelta 2009 ja tämä politiikka korvaa sen.

Politiikkaa laadittaessa on huomioitu Museoviraston laatima Kokoelmapolitiikan muistilista museoille (Museovirasto 2015) soveltuvin osin sisällöissä ja esitysjärjestyksessä. Kokoelmapolitiikkaa laadittaessa on myös perehdytty muiden luonnontieteellisten museoiden kokoelmapoliittisiin linjauksiin.

Kokoelmapolitiikan tarkoitus on toimia ohjekirjana kokoelmatyössä, jossa tavoitteena on suunnitelmallinen sekä tilat ja henkilöstöresurssit huomioiva toiminta, joka nojautuu Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen strategiaan.

 

2. TIEDEMUSEON KOKOELMATEHTÄVÄ

2.1 KOKOELMATEHTÄVÄÄ MÄÄRITTELEVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ JA OHJEISTUS

Jyväskylän yliopiston tehtävä perustuu yliopistolakiin (558/2009). Sen 2§ määrittelee Suomen yliopistolaitoksen tehtävät:

Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Tehtävää tarkentaa Jyväskylän yliopiston strategia

(https://www.jyu.fi/fi/yliopisto/strategia), jossa yliopiston missio on tiivistetty lauseeseen ”Olemme vaikuttava sivistysyliopisto”.

Avoimen tiedon keskus (OSC) on yliopistolain 27§ 3 momentin mukainen Jyväskylän yliopiston osa. Sen tehtävät on määritelty Jyväskylän yliopiston johtosäännössä (https://www.jyu.fi/fi/yliopisto/organisaatio-ja-johtaminen/johtosaanto-ja-periaatteet/johtosaannot) 19§:

 

Avoimen tiedon keskus (Open Science Center) tallentaa, tuottaa ja välittää tietoa edistääkseen yliopistoyhteisön tiedonkäyttöä sekä tieteellisen tiedon leviämistä yhteiskuntaan.

OSC:n toiminta on organisoitu kolmen toiminnon pohjalle. Nämä ovat kirjasto-, museo- ja avoimen tiedon toiminnat. Museotoimintojen alaisia aineistoja ovat luonnontieteelliset, kulttuurihistorialliset sekä taidekokoelmat.

Avoimen tiedon keskuksen strategiset päätavoitteet kaudella 2021–2024 ovat:

· Aineistopääoma on kivijalkamme​

· Luomme ​avoimuutta ja ​vaikuttavuutta​

· Vahvistamme sivistysyliopistoa

· Tuotamme palveluja kumppanina​

Näistä erityisesti aineistopääomaan liittyvä tavoite linjaa kokoelmatyötä ja sen merkitystä. Tavoitteista on johdettu toiminta- ja taloussuunnittelun kehittämisohjelmat ja -kohteet.

Laajemmin museotyötä ohjaa ja linjaa joukko lakeja, ohjelmia ja suosituksia.

Opetus- ja kulttuuriministeriön museopoliittinen ohjelma (Mahdollisuuksien museo Opetus- ja kulttuuriministeriön museopoliittinen ohjelma 2030 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160600/OKM_11_2018.pdf?sequence=4&isAllowed=y) nostaa yhdeksi kehittämisalueeksi Museoiden kokoelmat esille ja käyttöön ja kannustaa esimerkiksi kokoelmien saatavuuden ja käytön kehittämiseen.

Euroopassa yliopistollisten museoiden toimintaa ohjaa Euroopan unionin ministerineuvoston suositus yliopistojen tieteellisten ja opetuskokoelmien sekä akateemisen kulttuuriperinnön säilymisestä ja vaalimisesta (Recommendation Rec (2005)13) of the Committee of Ministers to member states on the governance and Management on University Heritage. http://umac.icom.museum/pdf/Rec_2005_13E.pdf)

Tiedemuseo on Luonnontieteellisen keskusmuseon johtamassa konsortiossa jäsenenä kehittämässä Euroopan luonnontieteellisten kokoelmien kokoelmahallinnan standardeja ja hyviä käytäntöjä sekä saavutettavuutta Distributed System of Scientific Collections (DiSSCo) hankkeessa (www.dissco.eu).

Kansainvälinen museoneuvoston (ICOM) toistaiseksi voimassa oleva museomääritelmä vuodelta 2007 ilmaisee asian näin:

Museo on pysyvä, taloudellista hyötyä tavoittelematon, yhteiskuntaa ja sen kehitystä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia ja aineettomia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään.

 

Suomessa museoiden toimintaa säätelee museolaki (314/2019). Sen 3§ säätää seuraavasti:

Museotoiminnan tarkoituksena on:

1) kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen tallentaminen ja säilyttäminen;

2) aineistoja ja muita sisältöjä koskevan tutkimuksen edistäminen ja hyödyntäminen;

3) aineistojen ja tiedon saatavuuden, saavutettavuuden ja käytön edistäminen;

4) kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen esittäminen ja elämysten tarjoaminen;

5) yleisötyö, vuorovaikutus sekä opetuksen ja kasvatuksen edistäminen.

 

Museo noudattaa Unescon alaisen Kansainvälisen museoneuvoston eli ICOM:n museoeettisiä sääntöjä (https://icomfinland.fi/museoetiikka), Museoliiton suosituksia sekä muita Suomen museoiden yleisiä kokoelmakäytäntöjä.

Museo noudattaa kokoelmatoiminnassaan museoita koskevaa lainsäädäntöä (Museolaki- ja asetus, henkilötietolaki, yleinen tietosuoja-asetus, tekijänoikeuslaki), vaikkakin Museolaki ja -asetus käsittelevät lähinnä valtionavustuksella rahoitettavia museoita sekä tietyn toiminnon tai alueen vastuumuseoita. Yliopistolliset museot eivät ole oikeutettuja valtionosuuteen. Luonnontieteellisillä museoilla ei ole virallisesti määritettyjä alueellisia tai muita vastuualueita, mutta useimpien kokoelmat painottuvat oman maakunnan näytteisiin. Kansalliskokoelmista huolehtii Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Luonnontieteellistä kokoelmatoimintaa ohjaa myös luonnonsuojelulaki (20.12.1996/1096)

40 § Kuolleena tavattu rauhoitettu eläin

Kuolleena tavattua rauhoitettua eläintä ei saa ottaa haltuun. Sellainen eläin voidaan kuitenkin toimittaa valtion tutkimuslaitokselle tutkittavaksi kuolinsyyn toteamiseksi. (24.6.2004/553)

Jos 1 momentissa tarkoitetulla eläimellä asianmukaisesti käsiteltynä on tieteellistä, opetuksellista tai keräilyarvoa, se saadaan ottaa talteen ja luovuttaa luonnontieteelliselle keskusmuseolle, muulle luonnontieteelliselle museolle tai laitokselle, korkeakoululle tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen luvalla muullekin kuin edellä mainituille. (22.12.2009/1587)

Mitä tässä pykälässä säädetään, ei koske 49 §:ssä tarkoitettuja eläinlajeja.

Uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa säätelevä CITES-sopimus (www.cites.org) vaikuttaa museoiden toimintaan esimerkiksi kansainvälisessä lainaustoiminnassa. Suomessa sopimuksen lupa-asioista vastaava viranomainen on Suomen ympäristökeskus, jonka sivuilta löytyy kattavasti tietoa sopimuksesta, sen piirissä olevista lajeista sekä lupakäytännöistä (www.ymparisto.fi/cites).

Geneettisten aineistojen osalta Avoimen tiedon keskuksen museotoiminnoissa noudatetaan Nagoyan sopimusta vuodesta 2014 alkaen saapuneiden näytteiden osalta. Sopimus pyrkii turvaamaan geenivarojen suuren arvon ihmiskunnalle nyt ja tulevaisuudessa siten, että ne ovat käytettävissä koko ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi. Geenivaroista saatavien hyötyjen jakautuminen oikeudenmukaisesti on turvattava ja alkuperäiskansojen rooli omien geenivarojensa haltijana tunnustetaan. Ulkomaisten näytteiden osalta selvitetään alkuperämaan Nagoyan pöytäkirjan ratifiointi, lainsäädäntö ja sopimuspohja, kun kasveja, eläimiä ja mikrobeja (tai niiden osia) hankitaan tutkimus- ja kehityskäyttöön.

2.2 KOKOELMIEN MERKITYS

Kokoelmat ovat museotyön perusta ja ydin. Museot antavat mahdollisuuksia luovuudelle, sivistykselle, identiteettien rakentumiselle ja muutosten ymmärtämiselle. Luonnontieteellisillä museoilla kokoelmineen on keskeinen tehtävä luonnon monimuotoisuuden tutkimisessa ja seuraamisessa sekä planetaarisen hyvinvoinnin vahvistamisessa. Tiedemuseo kokoelmineen toteuttaa yliopiston sivistystehtävää uuden tiedon jalostajana ja kehittäjänä.

Tiedemuseon tehtävänä on tallentaa ja esitellä yliopiston tieteen ja kulttuurin vaiheita sekä keskisuomalaista luontoa ja tällä tavoin tukea yliopiston opetusta, tutkimusta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Luonnontieteellisen aineiston osalta museo kokoaa ja säilyttää näyteaineistoa luonnosta (eliöyhteisöjen biodiversiteetti sekä elottoman luonnon geodiversiteetti) ja siten dokumentoi tietoa ympäristön tilasta ja sen muutoksista. Kokoelmanäytteet edustavat lajien rakenteellista ja geneettistä monimuotoisuutta sekä niiden sisäistä vaihtelua. Näytteet myös tuovat osaltaan tietoa lajien levinneisyydestä. Kokoelmat palvelevat tutkimuksen, kansalaistieteen, opetuksen, tiedekasvatuksen, valistuksen ja yhteiskunnallisen päätöksenteon tarpeita.

Kokoelmiin pohjaten museo osallistuu yliopiston opetukseen, tutkimukseen ja tiedeviestintään. Museo esittelee kokoelmiaan näyttelyissään ja antaa kokoelmat yliopiston sisäiseen tutkimus- ja opetuskäyttöön sekä viestinnän käyttöön. Erityisen tärkeitä kokoelmat ovat yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opetus- ja tutkimuskäytössä, missä kokoelmanäytteitä tarvitaan muun muassa vertailunäytteinä ja opetusmateriaalina. Lisäksi museo tarjoaa kokoelmapalvelujaan yliopiston ulkopuolisille tahoille kuten ympäristöviranomaisille ja kolmannen sektorin toimijoille, jotka käyttävät kokoelmia esimerkiksi eliölajien uhanalaisuusarvioinneissa sekä lajintuntemusopetuksessa ja ympäristökasvatuksessa.

Luonnontieteelliset kokoelmat ovat tutkimusinfrastruktuuri, jota tulee kehittää. Kokoelmissa on karttuva ja arvokas aineisto, jonka käyttöastetta voidaan nostaa. Tämä edellyttää kokoelmien aktiivista ja hyvää hoitamista sekä kokoelmatietojen avaamista dataportaalien kautta. Käyttöasteen kasvaminen eli kokoelmien hyödyntäminen tutkimuksessa tuottaa mm. julkaisuja ja siten nykyisen yliopistojen rahoitusmallin mukaisesti varoja yliopistolle. Luonnontieteellisiä kokoelmia on Suomessa monissa museoissa ja ne on järkevä nähdä kokonaisuutena eli luonnon monimuotoisuutta tallentavien toimijoiden verkostona.

Tiedemuseon luonnontieteellisillä kokoelmilla on arvoa myös tutkimuksen historian, esimerkiksi henkilöhistorian sekä kulttuurihistorian kannalta.

 

3. TIEDEMUSEON LUONNONTIETEELLISET KOKOELMAT

3.1 KOKOELMIEN HISTORIA

Tiedemuseon kokoelmien perusta on muotoutunut Jyväskylän seminaarin (1863–1937) ja Kasvatusopillisen korkeakoulun (1934–1966) aikaisista opetuskokoelmista. Kokoelmat laajenivat huomattavasti ja niiden luonne on muuttunut lähinnä opetuskäyttöön tarkoitettujen näytteiden kokoelmasta monipuolisesti tutkimuksessa, opetuksessa ja muussa valistuksessa käytettäviksi kokoelmiksi Jyväskylän yliopiston ja erityisesti biologian laitoksen perustamisen myötä. 1980-luulla näytteitä oli noin 30 000. Voimakkaimmin kokoelmat karttuivat 1990-luvulla ja 2000-luvulle tultaessa näytteitä oli jo 200 000. Kartuntavauhti on jatkunut ripeänä. Osa vanhimmasta aineistosta ei sisällä keruutietoja, joten niiden arvo on enemmän kulttuurihistoriallinen.

Pia Tolvasen, Veli Saaren ja Kirsi Hännisen artikkeli Luonnonhistoriallisista opetuskokoelmista tutkivaksi museoksi (kirjassa Opiksi ja huviksi – Jyväskylän yliopisto museo 100 vuotta; Jyväskylä 2001, sivut 76–96) esittelee museon luonnontieteellisten kokoelmien historiaa 2000-luvun alkuun asti. Sen pohjalta tehty lyhennelmä pienin täydennyksin on liitteessä 1.

3.2 KOKOELMIEN KOOSTUMUS

Museon kokoelmissa on vuonna 2020 noin 314 000 luonnontieteellistä (luonnonhistoriallista) näytettä. Kokoelmissa on näytteitä eri eliöryhmistä sekä elottomasta luonnosta, eri tavoin säilytettynä.

  • eläintieteelliset näytteet (selkärankaiset/jänteiset ja selkärangattomat), jotka voivat olla asentoon täytettyinä tai nahkanäytteinä, luunäytteinä, neulattuina näytteinä, nesteeseen säilöttyinä näytteinä tai kuivanäytteinä
  • kasvitieteelliset näytteet, jotka voivat olla kuivattuina ja prässättyinä näytteinä tai siemennäytteinä
  • geologiset näytteet, kuten kivilaji- ja maaperänäytteet
  • elävien kasvien kokoelma eli kasvitieteellinen puutarha

 

Huomattava osa kokoelmista on hyönteisiä. Kokoelmien jakauma on esitetty kuvassa 1.

Suurimmat kokoelmat ja niiden pyöristetyt näytemäärät vuonna 2020:

  • 200 000 hyönteisnäytettä (erityisesti perhosia ja kovakuoriaisia)
  • 68 000 putkilokasvia
  • 13 000 sientä
  • 13 000 sammalta

 

Jakauma

Kuva 1. Kokoelmien jakauma.

Kokoelmiin kuuluu myös kulttuurihistoriallisesti arvokasta aineistoa, kuten Lars Levi Laestadiuksen kasvikokoelma.

Aiemmin museon osana toiminut, yliopiston viheralueista muodostuva kasvitieteellinen puutarha perustettiin 1990. Puutarha oli aikoinaan Suomen ensimmäinen opetuspuutarhan. Puistoalueet esittelevät rakennusaikansa puistosuunnittelua ja kasvivalikoimaa. Puutarha kuuluu Suomen yliopistokiinteistöjen (SYK) hallintaan. Puutarhan kehittämisestä, sen kasvitieteellisen aineiston tallentamista ja näihin tehtäviin tarvittavista resursseista neuvotellaan SYK:n kanssa.

Museon kokoelmiin jo aiemmin karttuneet ja nyt karttuvat näytteet painottuvat Keski-Suomen alueelle. Museo ottaa vastaan lähinnä Keski-Suomen ja lähialueiden aineistoa, perustelluista syistä museo ottaa kokoelmiinsa vastaan myös muualta kerättyjä eliönäytteitä. Suomessa ei ole tehty virallista luonnontieteellisten museoiden vastuiden aluejakoa.

Museo noudattaa yliopistollisten luonnontieteellisten museoiden yleistä tallennusperiaatetta, jonka mukaan niiden tulee omalta toiminta-alueeltaan (Keski-Suomen alueelta) kartuttaa kokoelmia mahdollisimman monipuolisesti, edustavasti ja kattavasti.

 

4. KOKOELMAORGANISAATIO JA RESURSSIT

Tiedemuseon luonnontieteellisiä kokoelmia säilytetään Luontomuseossa, Jyväskylän kaupungilta vuokratuissa tiloissa Vesilinna-kiinteistössä Harjulla sekä Kanavuoren kokoelmakeskuksessa. Vesilinnassa on myös pakastuskontti sekä konservointitilat, joissa voidaan käsitellä näytteitä. Näytteiden parissa työskenteleville tutkijoille on työpisteitä Vesilinnan kokoelmatilassa.

Museolla on kokoelmista vastaava museoamanuenssi, jonka vastuulle kuuluvat kaikki luonnontieteellisten kokoelmien toiminnat.

Lisäksi harjoittelijat, työkokeilijat ja muut lyhytaikaiset työntekijät avustavat kokoelmatöissä esimerkiksi tallentamalla näytteiden tietoja.

Kokoelmien ja kokoelmatehtävien laajuuteen nähden henkilöresursointi on liian pieni, mikä näkyy käsittelemättömän aineiston laajuutena.

 

5. KARTUNTA

Kokoelmia kartutetaan suunnitellusti kokoelmien nykyistä koostumusta täydentäen sekä ympäristössä ja luonnossa tapahtuvia muutoksia ja tutkimuksen tarpeita huomioiden. Tämä edellyttää kokoelmien jatkuvaa inventointia niiden kunnon ja arvon arvioimiseksi sekä näytteiden valmistusta myös ulkopuolisena asiantuntijapalveluna (esim. konservointityöt).

Museon kokoelmiin otetaan pääosin Keski-Suomen ja lähimaakuntien aineistoa. Taksonomisesti voidaan painottaa sellaisia lajiryhmiä, joiden edustus kokoelmissa on vähäinen.

Mikäli museolle tarjotaan näytemateriaalia, joka soveltuu paremmin joko toisen alueen luonnontieteellisen museon tai muun alan museon kokoelmiin, museo ohjaa materiaalin tarjottavaksi näihin.

Kokoelmiin tarjottuja yksittäisiä näytteitä tai laajempia aineistoja arvioidaan mm. seuraavien seikkojen pohjalta

- aineiston laatu ja edustavuus

- tutkimuksellinen arvo

- täydentääkö näyte tai aineisto aiempia kokoelmia

- aineiston vaatima tilantarve

- kokoelmiin liittämiseksi tarvittava työmäärä suhteessa museon resursseihin

Museo ei pääsääntöisesti ota vastaan lahjoituksia, joihin liittyy ehtoja.

Museon kokoelmat karttuvat pääsääntöisesti luonnonsuojelulain mukaiseen lakisääteiseen tehtävään perustuen kansalaisten tai viranomaisten luovuttamien näytteiden kautta sekä luontoharrastajien ja museon kokoelmia työssään hyödyntävien tutkijoiden lahjoitusten kautta. Museo voi poikkeustapauksissa hankkia kokoelmiinsa näytteitä myös ostoina.

Museon hankintapolitiikka on julkista. Kokoelmatietojen julkistamisessa museo ottaa huomioon henkilötietolain (1999/523), tekijänoikeuslain (1961/404) ja uhanalaisten tai rauhoitettujen lajien esiintymistietojen julkistamiseen liittyvät rajoitukset.

Kustakin eliölajista kokoelmiin otetaan vastaan ja säilytetään useampia yksilönäytteitä/laji. Näin näytteitä voidaan käyttää laajasti vertailuaineistona esim. myöhemmin tehtäviä mahdollisia lajien uudelleenmäärityksiä tai DNA-analyysejä varten. Lisäksi kokoelmien tulee kuvastaa riittävissä määrin yksilöiden välisiä morfologisia eroja sekä eliölajien levinneisyyttä ja levinneisyyden muutoksia.

Kokoelmiin ei pääsääntöisesti liitetä vaurioituneita (esim. tuhohyönteisten vaurioittamia) tai puutteellisin keruutiedoin varustettuja näytteitä. Kokoelmiin sisällytettäviltä näytteiltä edellytetään seuraavat minimitiedot: lajin nimi, keräysajankohta ja -paikka (vähintään kunnan/kylän tarkkuudella) sekä kerääjän nimi. Mikäli kyseessä on harvinainen eliölaji, museo voi liittää kokoelmiinsa myös vaurioituneita ja/tai puutteellisin tiedoin varustettuja näytteitä mallinäytteeksi.

 

6. KOKOELMIEN HALLINTA

6.1 KOKOELMAPROSESSI

Kokoelmatyö etenee oheisten kaavioiden (kuvat 2 ja 3) mukaisina prosessina alkaen näytteen tai aineiston vastaanotosta.

Kuva 2. Kartuntaprosessi

 

Kuva 3. Luettelointiprosessi

 

6.2. VASTAANOTTAMINEN/KARTUNTA

Kokoelmien karttumisesta pidetään tilastoa. Vastaanotetuista näytteistä tai laajemmista aineistoista kirjataan tieto tulokirjaan. Näytteen ohessa pyydetään tuojan yhteystiedot. Museolla on tietosuojalauseke.

Kokoelmalahjoitukset tarkistetaan ennen näytteiden tietojen tallennusta (luettelointia) ja kokoelmiin sijoittamista. Tarkistettavia asioita ovat muun muassa: lajinmääritys, etiketöintitiedot ja näytteen kunto esimerkiksi mahdollisten tuhoeläinten aiheuttamien vaurioiden varalta. Näytteet järjestetään kokoelmiin eliöryhmittäin systemaattiseen eli sukulaisuussuhteiden mukaiseen järjestykseen, mikä on yleinen käytäntö luonnontieteellisissä museoissa.

6.3 HALLINTA

Kokoelmiin liitettävien näytteiden tiedot tallennetaan kansalliseen, Lajitietokeskuksen ylläpitämään Kotka-kokoelmienhallintajärjestelmään. Järjestelmässä on päivittyvä taksonominen tietokanta, joten lajien nimeämisessä ja sukulaisuussuhteiden määrityksessä tapahtuvat muutokset kirjautuvat automaattisesti järjestelmässä oleviin näytetietoihin. Tarvittaessa muuttuneet tiedot päivitetään näytteiden etiketteihin ja muuhun dokumentointiin.

Lainauksissa hyödynnetään Kotka-järjestelmän laina-toimintoa, jos aineisto on viety Kotkaan. Muussa tapauksessa täytetään paperinen lainalomake.

Muualle kuin museon tiloihin sijoitetut näytteet (deponoinnit) kirjataan Kotkaan, mikäli niiden tiedot on viety Kotkaan. Muussa tapauksessa kirjataan tieto kokoelmataulukoihin tai muihin dokumentteihin.

6.4 POISTOT

Museo noudattaa poistoissa ICOM:n Museotyön ammattieettisten sääntöjen (ICOM Code of Professional Ethics, 2005) periaatteita. Näytteiden poistamisessa (tuhoamisessa) noudatetaan asianomaisia turvallisuussäädöksiä ottaen huomioon esimerkiksi näytteiden mahdollisesti sisältämät myrkylliset ja haitalliset aineet.

Museon kokoelmista voidaan poistaa näyte, jos se havaitaan inventoinnissa hävinneeksi (esim. varkaus) tai niin pahasti vaurioituneeksi, ettei sillä ole enää museaalista tai luonnontieteellistä arvoa tai se aiheuttaa kokoelman muille objekteille tai henkilökunnalle haittaa.

Poistopäätöksen tekee/voi tehdä XXXXXX. Poistetun näytteen tiedot säilyvät Kotka-järjestelmässä, mutta näytteen tilaksi merkitään poistettu. ”Poistosta tehdään poistoasiakirja, joka tallennetaan museon arkistoon.” Poistamisen vaihtoehtona näyte voidaan myös siirtää museon rekvisiittakokoelmaan tai museopedagogiseen käyttöön, jolloin se säilyy museossa.

Mikäli poistettavalla näytteellä on museoarvoa, se pyritään ensisijaisesti lahjoittamaan toiselle muistiorganisaatiolle. Muutoin se voidaan palauttaa lahjoittajalle tai, mikäli sillä on rahallista arvoa, myydä ICOM:n eettisten ohjeiden mukaisesti museon ulkopuoliselle taholle, missä tapauksessa myyntitulot käytetään museon kokoelmien kehittämiseen. Rauhoitettuja eläimiä ja kasveja ei kuitenkaan Luonnonsuojelulain perusteella voida myydä. Viimeisenä vaihtoehtona näyte tuhotaan.

 

7. KOKOELMIEN HOITO – SÄILYTTÄMINEN, ENNALTAEHKÄISEVÄ KONSERVOINTI JA KONSERVOINTI

Luonnontieteellisille kokoelmille on yhteensä 214 m2 säilytystiloja ja 43 m2 näytteiden käsittely- ja konservointitiloja Vesilinna-rakennuksen pohjakerroksessa. Lisäksi käytössä on X m2 säilytystilaa Kanavuoren kokoelmakeskuksessa.

Kokoelmienhoidossa huolehditaan siitä, että kokoelmilla on asianmukaiset ja turvalliset säilytystilat eli sopiva lämpötila, kosteus ja valaistus sekä tiiviit näytekaapit, säilytyslaatikot ja -astiat.

Näytteiden säilytysolosuhteiden osalta noudatetaan luonnontieteellisten näytteiden säilytysolosuhteille annettuja suosituksia (Suomen museoliiton suositus 3, 3. uudistettu painos 2002):

o Eläintieteelliset kokoelmat: +14-18 ºC, 40–60 RH %, 100 lux, suojattava UV-valolta. Ilman tulee olla puhdasta ja vaihtuvaa, käsittelyä vältettävä.

o Kasvitieteelliset kokoelmat/kuivatut näytteet: alle +18 °C, alle 35 RH %, 100 lux, suojattava UV-valolta, käsittelyä vältettävä.

o Kasvitieteelliset kokoelmat/kyllästetyt näytteet: +18-20 °C, 40–60 RH %, pimeä varasto, suojattava UV-valolta.

o Nahka ja turkis: alle +15 °C, 40–60 RH %, pimeä varasto, suojattava UV-valolta. Turkikset säilytetään puhtaassa viileässä varastossa, jossa on hyvä ilmanvaihto. Turkiksille tulee varata riittävästi tilaa. Nahkaesineet tuetaan muotoonsa neutraalin paperin avulla ja säilytetään yksittäin laatikoissa.

 

Ennen konservointia ja kokoelmiin sijoittamista kaikki museolle tulleet näytteet tarkistetaan erilaisten tuhoutumisprosessien (esim. tuhohyönteiset, kosteus) aiheuttamien vaurioiden sekä tuhohyönteisten tai niiden munien ja toukkien havaitsemiseksi. Kasvi-, eläin- ja maaperänäytteet pakastetaan vähintään kahden viikon ajan mahdollisten tuhohyönteisten eliminoimiseksi.

Kokoelmiin sisällytettävät eliönäytteet käsitellään ja konservoidaan asianmukaisella tavalla.

Eläintieteelliset näytteet

  • Linnut ja nisäkkäät täytetään asentoon tai konservoidaan nahka- tai luunäytteiksi. Täytettyinä tai nahkanäytteinä säilytettävät käsitellään ennen kokoelmiin sijoittamista torjunta-aineella (Eulan).
  • Selkärangattomat säilytetään nesteeseen säilöttyinä tai kuivanäytteinä joko hyönteiskaappeihin unit-laatikoihin sijoitettuina, neulattuina näytteinä tai erillisiin säilytysputkiin sijoitettuina. Nesteeseen säilöttyihin näytteisiin lisätään tarvittaessa säilytysnestettä.

Kasvitieteelliset näytteet

  • Kasvinäytteet tulevat museolle pääsääntöisesti jo valmiiksi käsiteltyinä eli prässättyinä, taustapahville kiinnitettyinä ja etiketöityinä. Museo käsittelee puutteellisesti konservoidut kasvinäytteet asianmukaisesti.

Geologiset näytteet

  • Kivinäytteet eivät sisällä orgaanista ainesta, joten niiden käsittely ja säilytys eivät vaadi erityistoimenpiteitä tai olosuhteita, vaan ne voidaan säilyttää kokoelmissa esim. paperipusseihin tai laatikoihin sijoitettuina.

Kokoelmatiloissa ei säilytetä muuta kuin kokoelmiin kuuluvaa aineistoa. Näyttelyarkisto ja muu tilaa vievä materiaali sijoitetaan Kanavuoren kokoelmakeskukseen. Tutkijoiden omaa aineistoa voidaan pitää kokoelmatiloissa, kun tutkimus on käynnissä. Päättyneen tutkimushankkeen aineiston säilyttämisratkaisusta vastaa tutkija, eikä museo voi tarjota aineistojen pitkäaikaisvarastointiin tiloja. Sovittaessa tutkimushankkeiden aineistoja voidaan ottaa museolle säilytettäväksi ja kokoelmiin liitettäväksi, mikäli niissä on riittävät keruutiedot ja aineisto on huolella dokumentoitu.

Kokoelmia inventoidaan ja seurataan säännöllisesti erilaisten tuhoutumisprosessien tai mahdollisten säilytysolosuhteissa ilmenevien ongelmien tai muutosten aiheuttamien vaurioiden ehkäisemiseksi. Jos ongelmia havaitaan, ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin (vaurioituneiden näytteiden poisto kokoelmista, näytteiden pakastus tuhohyönteisten hävittämiseksi, torjunta-ainekäsittelyt, säilytysolosuhteiden uudelleensäätö).

Kokoelmanäytteitä on esillä myös perus- ja vaihtuvissa näyttelyissä. Näytteiden esillepanon asianmukaisuudesta huolehditaan (esim. näytteiden suojaus vitriinein), jotta esillepanosta aiheutuvat haitat voidaan minimoida. Arvokkaimpia näytteitä ei aseteta pysyvästi näytteille.

Kokoelmaturvallisuudesta huolehditaan pitämällä säilytystilojen olot vakaina sekä kartoittamalla ja minimoimalla kokoelmiin kohdistuvat uhat, käsittelemällä ja kuljettamalla kokoelmanäytteitä asianmukaisesti sekä huolehtimalla pitkäaikaissäilytyksen olosuhteista.

 

8. KOKOELMIEN SAAVUTETTAVUUS JA KÄYTTÖ

8.1 KÄYTTÖ

Museon kokoelmat ovat tutkijoiden, opiskelijoiden ja muiden kiinnostuneiden käytettävissä. Kokoelmien käytöstä sovitaan museon henkilökunnan, lähinnä museoamanuenssin kanssa. Näytteitä voi tutkia museon tiloissa. Ulkopuolisten työskentely kokoelmien parissa perustuu luottamukseen ja edellyttää opastamista ja valvontaa.

Museonäytteitä voidaan käyttää tutkimukseen, joka edellyttää kajoavaa eli invasiivista näytteenottoa esimerkiksi geneettisiä analyyseja varten. Tällaisesta näytteenotosta on aina sovittava museon kanssa. Lupa voidaan myöntää, jos se ei tuhoa näytettä tai vaaranna tietyn lajin kokoelmaa.

Museo osallistuu näytteiden vaihto-, tarkistus- ja lainaustoimintaan yhdessä muiden luonnontieteellisten museoiden kanssa. Museo lainaa kokoelmanäytteitä myös ulkopuolisille toimijoille tutkimus-, opetus- ja valistuskäyttöä varten. Museo edellyttää kaikissa näissä tapauksissa, että lainaaja huolehtii näytteiden asianmukaisesta kuljetuksesta, säilytyksestä, käsittelystä ja esillepanosta. Yliopiston museon kokoelmia ei ole vakuutettu.

Museonäytteitä voi lainata niin Suomeen kuin ulkomaillekin. Tällöin tehdään lainaussopimus, joka on aina määräaikainen.

Museonäytteitä hyödyntävistä tutkimuksista julkaistuissa artikkeleissa tulee viitata kokoelmanäytteisiin niiden yksilöllisten tunnisteiden avulla (esim. Kotkan ID).

Mikäli museon aineiston käyttöön perustuva tutkimus edellyttää suurempaa työmäärää museon henkilökunnalta, on selvitettävä, voiko joku museon henkilökunnasta olla mukana tutkimusartikkelin kirjoittajana.

 

8.2 SAAVUTETTAVUUS

Hieman yli 100 000 kokoelmanäytteen tiedot löytyvät kansainvälisestä GBIF-portaalista (www.gbif.org), jonne aineistoa vietiin vuodesta 2007 alkaen. Vuonna 2015 siirryttiin käyttämään kansallista, Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Lajitietokeskuksen ylläpitämää Kotka-kokoelmahallintajärjestelmää. Näytteiden metatietoja digitoidaan ja siirretään kansalliseen Kotka-kokoelmahallintajärjestelmään. Kotkan aineistot ovat avoimesti saatavilla Lajitietokeskuksen kautta (www.laji.fi). GBIF-portaalissa olevat tiedot konvertoidaan ja siirretään Kotkaan.

Saavutettavuuden parantaminen digitoimalla näytteiden tietoja ja resurssien salliessa myös näytteitä kuvaamalla on keskeistä museoaineistojen käytön ja tutkimuksen edistämiseksi. Museo on mukana kansainvälisessä yhteistyössä, joka tähtää luonnontieteellisten kokoelmien saavutettavuuden parantamiseen (DiSSCo-hanke www.dissco.eu/).

 

9. KOKOELMAPOLITIIKAN SEURANTA JA KEHITTÄMINEN

Kokoelmapolitiikan tavoitteiden toteutumista seurataan ja politiikkaa päivitetään toimintaympäristössä, kuten päätöksenteon, opetuksen ja tutkimuksen tarpeissa, tapahtuvat muutokset huomioiden. Yleisenä päämääränä on museon kokoelmien arvostuksen ja saavutettavuuden sekä tutkimus- ja opetuskäytön lisääminen.

Kirjallisuus

Ekosaari, M., Jantunen, S. & Paaskoski, L. 2013: Kokoelmapoliittinen muistilista museoille. - Museo 2015 ja Museovirasto. Helsinki. https://www.museovirasto.fi/uploads/Arkisto-ja-kokoelmapalvelut/Julkaisut/kokoelmapolitiikan-muistilista-museoille.pdf

 

LIITE 1.

TIEDEMUSEON LUONNONTIETEELLISTEN KOKOELMIEN HISTORIAA 1863-2001

Pia Tolvasen, Veli Saaren ja Kirsi Hännisen artikkeli Luonnonhistoriallisista opetuskokoelmista tutkivaksi museoksi (kirjassa Opiksi ja huviksi – Jyväskylän yliopisto museo 100 vuotta; Jyväskylä 2001, sivut 76–96) esittelee museon luonnontieteellisten kokoelmien historiaa 2000-luvun alkuun asti. Tämä lyhennelmä on tehty sen pohjalta.

Jyväskylän seminaarin aika 1863–1934

Yliopiston museon luonnontieteellisen osaston kokoelmien perustana ovat Jyväskylän Seminaarin (1863–1937) ja Kasvatusopillisen korkeakoulun (1934–1966) luonnontieteelliset opetuskokoelmat. Kokoelmien kartuttamisesta ja hoidosta vastasivat tällöin lähinnä luonnontieteiden opettajat. Seminaarin alkuvuosina kokoelmiin saatiin lahjoituksia muun muassa yliopistolta Helsingistä sekä Jyväskylän seminaarin ensimmäiseltä johtajalta Uno Cygnaeukselta, seminaarin johtajalta Karl Gabriel Leinbergilta, seminaarin ensimmäiseltä luonnontieteiden opettajalta Johan Ferdinand Canthilta ja suomen kielen ja piirustuksen opettajattarelta Edla Soldanilta. Lisäksi kokoelmiin saatiin runsaasti pienempiä lahjoituksia niin seminaarin oppilailta ja opettajilta kuin ulkopuolisiltakin. Hyvän alun jälkeen kokoelmien kasvu kuitenkin lähes pysähtyi 1870-luvulla.

Vuonna 1882 seminaarin luonnontieteiden lehtoriksi tuli Ludvig Gabriel Kiljander, joka otti tavoitteekseen luoda seminaarille mahdollisimman hyvät luonnontieteelliset kokoelmat sekä kokoelmien kattavuuden että järjestämisen suhteen. Kiljanderin opettajakaudella (1882–1909) seminaarin luonnonhistoriallisten kokoelmien määrä kasvoikin lähes nelinkertaiseksi. Osa kokoelmista saatiin lahjoituksina ja osa ostettiin keräilijöiltä. Koska keräilijöillä oli tapana vaihtaa näytteitä keskenään, seminaariin tuli kokoelmien mukana muun muassa marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän Carl Gustaf Mannerheimin keräämiä kovakuoriaisia. Lisäksi Jyväskylän yliopiston museon satavuotisnäyttelyä valmisteltaessa kesällä 2000 osaston kokoelmista löytyi Gustaf Isak Kolthoffin, tunnetun ruotsalaisen konservaattorin ja eläintieteilijän, kaupasta hankittuja spriihin säilöttyjä eläinnäytteitä. Seminaarin kokoelmiin tehty yksittäinen merkittävä hankinta oli seminaarin entiseltä luonnontieteiden opettajalta Erik Blomilta ostettu kasvikokoelma (2500 kasvinäytettä ja 104 kasvilajin siemennäytettä). Hänen kokoelmassaan oli paitsi Blomin itsensä keräämiä näytteitä, myös muutamien kuuluisien kasvitieteilijöiden, kuten Helsingin yliopiston professorin S.O. Linbergin ja maailmankuulun suomalaisen sammaltutkijan Viktor Ferdinand Brotheruksen näytteitä. Lisäksi kauppaan kuului 1180 hyönteistä. Vaikka luonnontieteellisten kokoelmien käyttö ja hoito on ollut ajoittain, niin seminaarin aikana kuin sen jälkeenkin, melko huolimatonta, seminaarin kokoelmista on säilynyt runsaasti näytteitä yliopiston museon kokoelmiin. Esimerkiksi seminaarin lintukokoelmasta on jäljellä 156 lintua.

 

Kasvatusopillisen korkeakoulun aika 1934–1966

 

Kasvatusopillisen korkeakoulun aikana kokoelmien kartunta oli vähäistä. Vuonna 1947 luonnonhistorian opettajaksi tullut Eero Valovirta teki mittavan työn näytteiden järjestämisessä ja luetteloimisessa. Osa kokoelmista oli tällöin vielä sodan aikaisissa varastoissa. Vuosia kestänyt järjestelyurakka valmistui vuonna 1960. Valovirran työn merkittävimpiä tuloksia oli Lars Levi Laestadiuksen kokoelman (yhteensä 202 kasvia) löytyminen. Kokoelma oli tullut seminaariin jo 1860-luvulla tohtori Soldanin lahjoituksen mukana.

 

Jyväskylän yliopiston aika 1966–

 

Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu muutettiin vuonna 1966 Jyväskylän yliopistoksi ja matemaattis-luonnontieteellinen osasto aloitti toimintansa. Kun biologian pääaineopetus aloitettiin vuonna 1970, kokoelmat siirrettiin opettajainkoulutuslaitokselta biologian laitokselle. Biologian laitoksen perustamisen myötä kokoelmat alkoivat karttua myös laitoksen tekemän tutkimustoiminnan myötä. Kartunta olikin 1970-luvulla yli kymmenkertainen edellisiin vuosikymmeniin verrattuna, eli noin 1400 näytettä vuodessa. Vuonna 1975 kokoelmat saivat nykyisen nimensä Jyväskylän yliopiston luonnontieteelliset kokoelmat, ja vuonna 1978 kokoelmille valmistuivat tilat yliopiston päärakennuksen kirjaston entisiin säilytystiloihin, joista sittemmin tuli myös osaston ensimmäinen varsinainen näyttelytila.

 

Jyväskylän yliopiston hallintokollegio perusti vuonna 1980 Jyväskylän yliopiston museo nimisen erillislaitoksen, johon liitettiin omina osastoinaan luonnontieteelliset kokoelmat sekä kulttuurihistoriallinen museo. Opetuksessa käytetyt ja vuosien mittaan laajoiksi karttuneet luonnontieteelliset kokoelmat saivat siten museon aseman ja samalla virallisen aseman yliopiston organisaatiossa. Vuonna 1980 kokonaisnäytemäärä oli yli 30 000 näytettä, ja vuosituhannen vaihteessa kokoelmat ylittivät jo 200 000 näytteen rajan. 2000-luvulla vuosittainen kartunta on ollut keskimäärin 5000–7000 näytettä.

 

Yliopistoaikana merkittävimpiä kokoelmalahjoituksia ovat olleet Toivo Huuskosen perikunnan lahjoitus, kasvilahjoitukset Olavi Ervin ja Paula Vuoren jäämistöistä, Mikko Raatikaisen ja hänen kuolinpesänsä lahjoitukset (esim. suuri kaskaslahjoitus), Osmo Heikinheimon kasvilahjoitus sekä eri tutkija- ja harrastajaryhmien lahjoitukset (esim. selkärangattomista: Petri Ahlroth, Janne Kotiahon tutkimusryhmä, Kari Kulmala, Jussi Päivinen, Teemu Rintala; sienistä: Johanna Hallman, Panu Halme ja Mauri Perälä; sammalista: Riikka Juutinen; putkilokasveista: Tuomo Kuitunen). Putkilokasvikokoelma karttuu pääasiassa koulukasviolahjoitusten kautta.

 

Vuonna 1990 luonnontieteellinen osasto sai ensimmäiset, museoavustajan ja konservaattorin, virat. Samana vuonna yliopiston viheralueista muodostettiin kasvitieteellinen puutarha, joka hallinnollisesti tuli museon yhteyteen. Kokoelmien näytetietojen digitointi rekistereihin ja tietokantoihin aloitettiin 1990-luvulla osasta kokoelmia (putkilokasvit, kasvitieteellisen puutarhan kasvit ja sienet). Keväällä 2001 luonnontieteellisen osaston kokoelmat muutettiin peruskorjattuun Vesilinna-rakennukseen Jyväskylän Harjulle, jossa ovat myös osaston toimisto-, näyttely- ja työtilat.

Muut liitteet?

Lomakkeet?