Luonnontieteellinen kokoelma

TIEDEMUSEON LUONNONTIETEELLISTEN KOKOELMIEN HISTORIAA 1863-2001

Pia Tolvasen, Veli Saaren ja Kirsi Hännisen artikkeli Luonnonhistoriallisista opetuskokoelmista tutkivaksi museoksi (kirjassa Opiksi ja huviksi – Jyväskylän yliopisto museo 100 vuotta; Jyväskylä 2001, sivut 76–96) esittelee museon luonnontieteellisten kokoelmien historiaa 2000-luvun alkuun asti. Tämä lyhennelmä on tehty sen pohjalta.

Jyväskylän seminaarin aika 1863–1934

Yliopiston museon luonnontieteellisen osaston kokoelmien perustana ovat Jyväskylän Seminaarin (1863–1937) ja Kasvatusopillisen korkeakoulun (1934–1966) luonnontieteelliset opetuskokoelmat. Kokoelmien kartuttamisesta ja hoidosta vastasivat tällöin lähinnä luonnontieteiden opettajat. Seminaarin alkuvuosina kokoelmiin saatiin lahjoituksia muun muassa yliopistolta Helsingistä sekä Jyväskylän seminaarin ensimmäiseltä johtajalta Uno Cygnaeukselta, seminaarin johtajalta Karl Gabriel Leinbergilta, seminaarin ensimmäiseltä luonnontieteiden opettajalta Johan Ferdinand Canthilta ja suomen kielen ja piirustuksen opettajattarelta Edla Soldanilta. Lisäksi kokoelmiin saatiin runsaasti pienempiä lahjoituksia niin seminaarin oppilailta ja opettajilta kuin ulkopuolisiltakin. Hyvän alun jälkeen kokoelmien kasvu kuitenkin lähes pysähtyi 1870-luvulla.

Vuonna 1882 seminaarin luonnontieteiden lehtoriksi tuli Ludvig Gabriel Kiljander, joka otti tavoitteekseen luoda seminaarille mahdollisimman hyvät luonnontieteelliset kokoelmat sekä kokoelmien kattavuuden että järjestämisen suhteen. Kiljanderin opettajakaudella (1882–1909) seminaarin luonnonhistoriallisten kokoelmien määrä kasvoikin lähes nelinkertaiseksi. Osa kokoelmista saatiin lahjoituksina ja osa ostettiin keräilijöiltä. Koska keräilijöillä oli tapana vaihtaa näytteitä keskenään, seminaariin tuli kokoelmien mukana muun muassa marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän Carl Gustaf Mannerheimin keräämiä kovakuoriaisia. Lisäksi Jyväskylän yliopiston museon satavuotisnäyttelyä valmisteltaessa kesällä 2000 osaston kokoelmista löytyi Gustaf Isak Kolthoffin, tunnetun ruotsalaisen konservaattorin ja eläintieteilijän, kaupasta hankittuja spriihin säilöttyjä eläinnäytteitä. Seminaarin kokoelmiin tehty yksittäinen merkittävä hankinta oli seminaarin entiseltä luonnontieteiden opettajalta Erik Blomilta ostettu kasvikokoelma (2500 kasvinäytettä ja 104 kasvilajin siemennäytettä). Hänen kokoelmassaan oli paitsi Blomin itsensä keräämiä näytteitä, myös muutamien kuuluisien kasvitieteilijöiden, kuten Helsingin yliopiston professorin S.O. Linbergin ja maailmankuulun suomalaisen sammaltutkijan Viktor Ferdinand Brotheruksen näytteitä. Lisäksi kauppaan kuului 1180 hyönteistä. Vaikka luonnontieteellisten kokoelmien käyttö ja hoito on ollut ajoittain, niin seminaarin aikana kuin sen jälkeenkin, melko huolimatonta, seminaarin kokoelmista on säilynyt runsaasti näytteitä yliopiston museon kokoelmiin. Esimerkiksi seminaarin lintukokoelmasta on jäljellä 156 lintua.

Kasvatusopillisen korkeakoulun aika 1934–1966

Kasvatusopillisen korkeakoulun aikana kokoelmien kartunta oli vähäistä. Vuonna 1947 luonnonhistorian opettajaksi tullut Eero Valovirta teki mittavan työn näytteiden järjestämisessä ja luetteloimisessa. Osa kokoelmista oli tällöin vielä sodan aikaisissa varastoissa. Vuosia kestänyt järjestelyurakka valmistui vuonna 1960. Valovirran työn merkittävimpiä tuloksia oli Lars Levi Laestadiuksen kokoelman (yhteensä 202 kasvia) löytyminen. Kokoelma oli tullut seminaariin jo 1860-luvulla tohtori Soldanin lahjoituksen mukana.

Jyväskylän yliopiston aika 1966–

Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu muutettiin vuonna 1966 Jyväskylän yliopistoksi ja matemaattis-luonnontieteellinen osasto aloitti toimintansa. Kun biologian pääaineopetus aloitettiin vuonna 1970, kokoelmat siirrettiin opettajainkoulutuslaitokselta biologian laitokselle. Biologian laitoksen perustamisen myötä kokoelmat alkoivat karttua myös laitoksen tekemän tutkimustoiminnan myötä. Kartunta olikin 1970-luvulla yli kymmenkertainen edellisiin vuosikymmeniin verrattuna, eli noin 1400 näytettä vuodessa. Vuonna 1975 kokoelmat saivat nykyisen nimensä Jyväskylän yliopiston luonnontieteelliset kokoelmat, ja vuonna 1978 kokoelmille valmistuivat tilat yliopiston päärakennuksen kirjaston entisiin säilytystiloihin, joista sittemmin tuli myös osaston ensimmäinen varsinainen näyttelytila.

Jyväskylän yliopiston hallintokollegio perusti vuonna 1980 Jyväskylän yliopiston museo nimisen erillislaitoksen, johon liitettiin omina osastoinaan luonnontieteelliset kokoelmat sekä kulttuurihistoriallinen museo. Opetuksessa käytetyt ja vuosien mittaan laajoiksi karttuneet luonnontieteelliset kokoelmat saivat siten museon aseman ja samalla virallisen aseman yliopiston organisaatiossa. Vuonna 1980 kokonaisnäytemäärä oli yli 30 000 näytettä, ja vuosituhannen vaihteessa kokoelmat ylittivät jo 200 000 näytteen rajan. 2000-luvulla vuosittainen kartunta on ollut keskimäärin 5000–7000 näytettä.

Yliopistoaikana merkittävimpiä kokoelmalahjoituksia ovat olleet Toivo Huuskosen perikunnan lahjoitus, kasvilahjoitukset Olavi Ervin ja Paula Vuoren jäämistöistä, Mikko Raatikaisen ja hänen kuolinpesänsä lahjoitukset (esim. suuri kaskaslahjoitus), Osmo Heikinheimon kasvilahjoitus sekä eri tutkija- ja harrastajaryhmien lahjoitukset (esim. selkärangattomista: Petri Ahlroth, Janne Kotiahon tutkimusryhmä, Kari Kulmala, Jussi Päivinen, Teemu Rintala; sienistä: Johanna Hallman, Panu Halme ja Mauri Perälä; sammalista: Riikka Juutinen; putkilokasveista: Tuomo Kuitunen). Putkilokasvikokoelma karttuu pääasiassa koulukasviolahjoitusten kautta.

Vuonna 1990 luonnontieteellinen osasto sai ensimmäiset, museoavustajan ja konservaattorin, virat. Samana vuonna yliopiston viheralueista muodostettiin kasvitieteellinen puutarha, joka hallinnollisesti tuli museon yhteyteen. Kokoelmien näytetietojen digitointi rekistereihin ja tietokantoihin aloitettiin 1990-luvulla osasta kokoelmia (putkilokasvit, kasvitieteellisen puutarhan kasvit ja sienet). Keväällä 2001 luonnontieteellisen osaston kokoelmat muutettiin peruskorjattuun Vesilinna-rakennukseen Jyväskylän Harjulle, jossa ovat myös osaston toimisto-, näyttely- ja työtilat.