Kulttuurihistoriallinen

Kulttuurihistoriallinen kokoelma

Tiedemuseon kokoelmien alku on 1860-luvulla, jolloin vuonna 1863 perustettu Suomen ensimmäinen kansakoulunopettajien koulutuslaitos, Jyväskylän seminaari, alkoi koota itselleen opetuskokoelmaa. Museotoiminta Seminaarinmäellä alkoi, kun seminaarin oppilaat käsityön ja piirustuksen lehtori, arkkitehti Yrjö Blomstedtin johdolla keräsivät esineitä ja muistitietoa kansan keskuudesta eri puolilta Suomea. Koottu aineisto tallennettiin 7.9.1900 perustettuun Jyväskylän seminaarilaisten museoon. Tämän kansatieteellisen kokoelman suuruus oli 1465 esinettä vuonna 1913. Museon kokoelmiin liitettiin lisäksi seminaarin lahjoituksena saamia arvokkaita opetus- ja rahakokoelmia ja myös seminaarin oman historian tallentaminen alkoi. Vuonna 1915 alkoi seminaarin perustajaan Uno Cygnaeukseen liittyvän aineiston kokoaminen, joka edistyi huomattavasti 1932 Uno Cygnaeuksen pojan Walter Cygnaeuksen testamenttilahjoituksen ansiosta. Tällöin kokoelmiin saatiin muun muassa Cygnaeuksen työhuoneen kalusteet. Museon kokoelmatoiminta kääntyi pysyvästi kansatieteellisestä keräilystä oman oppilaitoksen historian tallentamiseen, kun Jyväskylään perustettiin Keski-Suomen maakuntamuseo vuonna 1931.

Kun seminaarin toiminta lakkasi vuonna 1937, sen museo siirtyi työtä jatkaneen kasvatusopillisen korkeakoulun omistukseen. Museon keräystoiminta hiipui, kunnes 1954 lähtien kokoelmiin tallennettiin suuria määriä käytöstä poistettavia opetusvälineitä, muun muassa kuvatauluja ja karttoja. tilanpuutteen vuoksi kokoelmia jouduttiin säilyttämään Seminaarinmäen rakennusten ullakoilla.

Suuri muutos korkeakoulun museon kokoelmissa tuli vuonna 1961, kun museon esimiehenä toimineen professori Mauno Jokipiin aloitteesta vanha 2146 esinettä sisältänyt kansatieteellinen kokoelma deponoitiin Keski-Suomen museolle. Samassa yhteydessä Keski-Suomen museoon siirtyi myös Uno Cygnaeuksen aineistoa sekä muutamia taideteoksia. Museokokoelmat inventoitiin ja luetteloitiin sidottuun kirjaan. Nämä vanhimmat kokoelmat liittyvät lähes kokonaan seminaariin ja sisältävät noin 1200 päänumeroa. Seminaarista valmistuneen opettaja Matti Kauppisen ja piirilääkäri Wolmar Schildtin rahakokoelmat deponoitiin Keski-Suomen museolle 1963. Deponoinneista ei ole laadittu erillisiä asiakirjoja.

Korkeakoulun muututtua yliopistoksi vuonna 1966 museo sai kärsiä tila- ja rahoitusongelmista kymmenkunta vuotta, kunnes tallennus- ja luettelointitoiminta alkoi jälleen elpyä, edelleen opiskelijavoimin. Museolle alkoi kertyä yliopiston käytöstä poistettua kalustoa, vanhoja tutkimusvälineitä ja valokuvia. Runsaasti aineistoa saatiin myös seminaarin ja korkeakoulun alumneilta. Merkittävä uusi kokoelma oli vuonna 1982 yliopiston saama professori Lauri ”Tahko” Pihkalan testamenttilahjoitus, joka sisälsi suuren määrän esineitä, valokuvia ja kirjoja. Esineet ja valokuvat sijoitettiin yliopiston museoon ja kirjat yliopiston kirjastoon.

Vuonna 1980 museo jakaantui kulttuurihistorialliseen ja luonnontieteelliseen osastoon, ja molemmat osastot saivat vuonna 1989 ensimmäiset museoammatilliset virkansa: kulttuurihistoriallinen osasto amanuenssin ja luonnontieteellinen osasto puutarha-amanuenssin. Tämä merkitsi suurta harppausta museon kokoelmatyölle. Luettelointi siirtyi tietokoneelle vuodesta 1994 alkaen, ja kokoelmat myös kasvoivat nopeasti. Museon identiteetiksi oli vahvistunut yliopiston historian vaaliminen. Museon pitkän tähtäimen kehittämissuunnitelma vuonna 2005 vahvisti museon aseman tiedemuseona. Vuoden 2017 alusta lähtien tiedemuseo on Avoimen tiedon keskuksen osana tekemässä näyttelyin ja tapahtumin yliopiston vaiheita, toimintaa ja sen tuloksia tunnetuksi kansalaisille.

Ko. graafissa näkyy Tiedemuseon kokoelmien kehitys vuosina 1972-2019 luettelotietokantaan lisättyjen päänumeroiden määrällä mitattuna. Päänumeroiden lukumäärä on kasvanut vuoden 1974 n. 60 päänumerosta vuoden 2020 n. 4700 päänumeroon

Kuva 2. Tiedemuseon kokoelmien kehitys vuosina 1972-2019 luettelotietokantaan lisättyjen päänumeroiden määrällä mitattuna.