Aiemmat blogikirjoitukset

OPS 2024-2027: Avoimet kurssikirjat mahdollistavat paljon

Jyväskylän yliopiston OPS-työ 2024–2027 on käynnissä ja on hyvä aika pohtia vaihtoehtoja kurssikirjallisuudeksi. Open access -kirjat eli avoimet kirjat ovat käyttökelpoisia esimerkiksi silloin, kun halutaan kiinnittää erityistä huomiota kurssimateriaalin hyvään saatavuuteen.

Avoin oppiminen on täällä

Avoin oppiminen on monelle JYU:läiselle jo tuttua, esimerkiksi avoimia oppimateriaaleja tehdään jo paljon. Tavoitteena onkin nyt tukea erityisesti oppimateriaalien avaamista ja niiden löydettävyyttä ohjeiden, linjauksen ja opetusten avulla.

Huijareita vai amatöörejä?

Markkinat ja kysyntä tarjoavat aina mahdollisuuden myös huijareille ja kyseenalaisella toiminnalle. Näin on myös tieteellisen julkaisemisen markkinoilla, jossa tutkijoiden paine ja tarve julkaisemiseen luovat kysynnän, johon huijarit luovat tarjontaa.

Tehdyt toimenpiteet